Ranskalainen klassikkopiiras Tarte Tatin tehdään tänä jouluna makeista ja mehukkaista päärynöistä. Kanelimascarpone kruunaa juhlapöydän upean päärynäpiirakan.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Lämmitä uuni 225 asteeseen (kiertoilmauuni 200 asteeseen). Kuori päärynät, poista siemenkodat ja kannat. Leikkaa päärynät pituussuunnassa 4 lohkoon tai puolikkaaksi.
Laita voi paksupohjaiseen uuninkestävään paistinpannuun (⍬ noin 24 cm). Laita pannu uuniin tai liedelle hetkeksi, niin että voi pehmenee hieman (älä kuumenna voita). Nosta pannu pois uunista tai liedeltä. Levitä voi pannun pohjalle ja ripottele päälle sokeri tasaisesti. Asettele päärynälohkot viuhkamaisesti pannun pohjalle.
Muotoile voitaikinasta pyöreä pallo ja kaulitse se jauhotetulla alustalla pyöreäksi levyksi, joka on tarpeeksi iso peittääkseen reiluksi päärynät. Painele taikinalevy päärynöiden päälle tiiviisti.
Nosta pannu liedelle ja kuumenna täydellä teholla 6–8 minuuttia. Tarkkaile paiston aikana karamellin muodostumista. Kun sokeri alkaa paahtua, odota vielä hetki, että se ruskistuu ennen kuin nostat pannun pois liedeltä. Kypsyessään taikina alkaa kohoilla. Voit painella sitä varovasti reunoilta lastalla, jolloin ilma pääsee ulos tortun sisältä.
Nosta pannu pois levyltä ja siirrä se uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes taikina on ruskistunut kauniisti. Nosta pannu pois uunista ja anna sen jäähtyä muutama minuutti. Irrota jäähtynyt torttu varovasti lastalla pannun reunoilta ja pohjasta niin, että päärynät irtoavat. Jos päärynät eivät irtoa, käytä pannu nopeasti vielä kuumalla liedellä ja yritä uudestaan. Aseta jälkiruokavati tai iso lautanen pannun päälle, käännä ja kumoa torttu vadille nopealla liikkeellä.
Valmista kanelimascarpone. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää mascarpone, tomusokeri ja kaneli. Vatkaa vielä hetki.
Vinkki! Valmista lopusta voitaikinasta esimerkiksi joulutorttuja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miten voi vahtia sokeria, jos taikinakansi on jo laitettu päärynöiden päälle?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Anu, karamellin kypsymistä voi seurata taikinakannen reunoilta tihkuvan nesteen värin avulla.
Saara
6 vuotta sitten
Vaikeinta oli vahtia sokerin karamellisoitumista. Omassa tortussa ruskistuminen alkoi näkyä vasta, kun keskellä jo kärysi. Mutta uunista ottamisen jälkeen muutamat liian mustuneet kohdat oli helppo poistaa ja tämä oli todella herkullista!