Raikas raparperimehu on helppo keittää, sillä raparpereja ei tarvitse kuoria. Itse tehty mehu valmistuu yllättävän nopeasti ja maistuu ihanasti kesältä!
Pese raparperinvarret ja leikkaa sentin viipaleiksi. Kiehauta vesi ja lisää raparperipalat.
Keitä kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes raparperit ovat täysin pehmenneet.
Levitä puhdas, märkä sideharso isoon siivilään kattilan päälle ja kaada raparperikeitos siihen. Anna valua hetken aikaa ja kierrä liina sitten tiukaksi kierteeksi. Puserra kaikki mehu vähitellen kattilaan kiertämällä liinaa tiukemmaksi ja painelemalla nyyttiä kauhalla.
Lisää kattilaan mehun joukkoon sokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Kerää pinnalle muodostunut vaahto reikäkauhalla.
Täytä kaksi puhdasta, kuumennettua puolen litran pulloa kuumalla mehulla melko täyteen. Sulje heti kuumalla kumitulpalla ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.
Säilytä mehu kylmässä. Annoksesta tulee noin 9 dl raparperimehua. Laimenna mehu suhteessa 1:3.
Mehu onnistuu hyvin myös pakastetusta raparperista. Voit lisätä joukkoon myös mansikoita!
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miten tästä voi tulla 3l kuumaa mehua jos vettä on vaan 5dl 🤔
K-Kuluttajapalvelu
5 kuukautta sitten
Huonolla matematiikalla, reseptillä tulee valmista raparperimehua noin 9 dl. Valmis mehu on melko voimakkaan makuista, joten sitä voi vielä tarjoillessa laimentaa vedellä suteessa 1:3.
JiiKoo
8 kuukautta sitten
Tuleeko todella vain puoli litraa vettä? Katselin muita ohjeita, joissa 1,5kg raparperia niin vettä laitettiin 2,5 litraa.
VP
9 kuukautta sitten
Hirmu hyvää 😋.
K-Kuluttajapalvelu
9 kuukautta sitten
Riikka, mehu säilyy jääkaapissa säilytettynä ja steriloituihin pulloihin pullotettuna muutaman viikon. Jos haluat mehun säilyvän pidempään, voit pakastaa sen muovipulloissa.
Riikka
9 kuukautta sitten
Säilyykö mehu kauan kylmässä?
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Papyrus, mehut on hyvä tehdä lasipulloihin, jotka voidaan sterilisoida eli kuumentaa ennen täyttöä.
Papyrus
3 vuotta sitten
Voiko tämän tehdä muovipulloon?
Zirup
4 vuotta sitten
Ja siitä raparperimassastahan saa tehtyä samalla hilloa, kun laitat massan, vähän vettä ja hillosokerit (+ vaniljasokeria) kattilaan. Näppärää :)