Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa vesimeloni isoiksi kuutioiksi. Viipaloi kurkku ja suikaloi halkaistu paprika.
Levitä salaatinlehdet laakeaan tarjoilukulhoon ja levitä päälle kurkkuviipaleet, melonikuutiot ja paprikasuikaleet. Asettele salaattiin kalkkunaviipaleet ja ripottele päälle viinirypäleet.
Sekoita sinappi ja hunaja. Kaada joukkoon öljy vähitellen koko ajan sekoittaen. Mausta kastike sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Kaada kastike salaatille.
Ripottele pinnalle hienonnetut kevätsipulit. Tarjoa salaatti patongin tai sämpylöiden kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.