Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Perkaa savukala nahattomaksi ja ruodottomaksi. Revi lohi pieniksi paloiksi ja laita kulhoon. Lisää joukkoon smetana.
Hienonna punasipuli. Lisää myös loput raaka-aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Siirrä jääkaappiin maustumaan.
Viipaloi saaristolaisleipä. Leikkaa viipaleet kahteen osaan pitkittäissuunnassa. Laita viipaleet kulhoon ja kierittele ne tasaisesti rypsiöljyssä.
Paista saaristolaisleipäsipsejä 225 asteessa noin 8 minuuttia tai pannulla keskilämmöllä varovasti käännellen noin 5 minuuttia. Varo, etteivät leivät pala. Mausta lopuksi suolalla ja anna jäähtyä hetken.
Koristele lohidippi kirjolohenmädillä ja tuoreilla yrteillä. Tarjoa saaristolaisleipäsipsien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.