Herkullinen alkupala juhannuspöytään valmistuu sillistä, kananmunasta, perunasta ja raikkaasta kermaviilikastikkeesta. Lasiin koottu annos on varma hitti!
Nosta silliviipaleet talouspaperin päälle lautaselle valumaan. Leikkaa silliviipaleet kuutioiksi.
Keitä kananmunia 8 minuuttia. Jäähdytä, kuori ja kuutioi munat. Kuutioi keitetyt perunat.
Sekoita puolet punasipulista kermaviilin joukkoon. Mausta sitruunanmehulla ja -kuorella sekä suolalla.
Kokoa annokset: asettele perunoita, silliä, kananmunaa, kermaviilikastiketta, punasipulia ja tilliä laseihin. Tee kaksi kerrosta. Viimeistele kirjolohenmädillä ja mustapippurilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: keitettyjä, pieniä, uusia perunoita
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.