Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori selleri ja porkkanat. Leikkaa ne ohuiksi, noin 5 cm pitkiksi suikaleiksi veitsellä tai monitoimikoneen isolla raastinterällä. Keitä suikaleita suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia.
Turvota korppujauhoja kermaviilissä noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon jauheliha, hienonnettu sipuli, muna ja mausteet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada vesi pois juureksista ja levitä puolet suikaleista voidellun uunivuoan pohjalle. Levitä murekeseos suikaleiden päälle, kaada loput suikaleet murekkeen päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista selleri-jauhelihagratiinia 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoa lisäksi keitettyjä perunoita tai perunasosetta ja salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.