Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Keitä kananmunat pehmeän kypsiksi, noin 7 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa saaristolaisleipä noin sentin paloiksi. Paista leipäkuutiot öljyssä pannulla rapeaksi.
Leikkaa pestyt pikkusalaatit reiluiksi lohkoiksi ja levitä tarjoiluvadille. Leikkaa pestyt retiisit muutamaan osaan. Halkaise pesty avomaankurkku ja leikkaa puolen sentin viipaleiksi. Levitä salaatin päälle. Valuta sillit. Puolita munat ja asettele sillien kanssa salaatille.
Sekoita kastikkeen ainekset. Valuta kastiketta salaatille ja viimeistele saaristolaisleivällä. Koristele hienonnetulla tillillä ja ruohosipulilla.
Pikkusalaatti on hyvä valinta, koska se säilyy tarjolla ihanan rapeana.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.