Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Voitele ja korppujauhota noin kolmen litran vetoinen kakkuvuoka. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. (Peitä vuoka paistamisen puolivälissä leivinpaperilla, jotta kakun pinta ei pala.) Kumoa kakku ja anna jäähtyä.
Valmista täyte. Sulata pakastemansikat ja soseuta ne esimerkiksi sauvasekoittimella. Sekoita keskenään rahka, jogurtti, sokeri, sitruunanmehu, raastettu sitruunankuori ja vanilliinisokeri.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja neljään osaan ja nosta alin levy tarjoiluvadille. Levitä levylle kolmasosa mansikkasosetta ja päälle kolmasosa jogurtti-rahkatäytettä. Nosta päälle kakkulevy ja täytä samalla tavalla. Tee vielä kolmas kerros samoin ja aseta päälle kakkulevy. Kostuta ylin kerros tilkalla (noin 2 rkl) laimennettua sitruunanmehua. Anna vetäytyä jääkaapissa kelmulla peitettynä, kevyen painon alla muutaman tunnin, mieluiten seuraavaan päivään.
Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi ja mausta sokerilla, vanilliinisokerilla ja sitruunanmehulla. Kuorruta kakku huolettomasti kauttaaltaan kermavaahdolla. Kuori hyvin pesty sitruuna kuorimaveitsellä ja leikkaa kuori ohuiksi suikaleiksi. Koristele kakku sitruunankuorisuikaleilla, sitruunamelissan lehdillä ja mansikka-aikaan tuoreilla mansikoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Resepti voisi eritellä mansikkasoseen erikseen. Siinä lukee täyte ja silloin voi olettaa että kaikki tulee samaan. Yksi tähti surkeista ohjeista. Monta kakkua olen duunannut