Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä. Leikkaa pohja 3 osaan.
Sekoita raparperisoseen joukkoon sitruunarahka.
Kostuta alimmainen pohjalevy sitruunavedellä ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta toinen pohjalevy päälle, kostuta ja täytä se samoin. Nosta kansilevy kakun päälle ja kostuta myös se.
Peitä kakku kelmulla ja pane päälle pieni paino, esimerkiksi leikkuulauta. Anna kostua vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Vaahdota kerma ja mausta se vanilliinisokerilla. Levitä vaahto kakun reunoille ja pinnalle.
Koristele halkaistuilla vihreillä kuulilla, rypäleillä, paloitelluilla kiiveillä ja sitruunamelissan lehdillä. (Lisää sitruunamelissan lehdet juuri ennen tarjoilua.)
Vinkki! Lisää täytteeseen tuoreita mansikoita viipaloituna.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.