Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuutioi voi monitoimikoneen kulhoon. Lisää jauhot, sokeri ja vanilja. Käytä konetta, kunnes seos on murumaista. Lisää kananmuna ja sekoita taikinaksi. Lisää tilkka vettä tarvittaessa. Voit myös nyppiä voin ja kuivat ainekset käsin keskenään.
Kääri taikina muovikelmuun ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
Voitele matala uunivuoka tai -pelti (32 cm x 23 cm) kevyesti voilla ja vuoraa leivinpaperilla. Näin leivinpaperi pysyy paikallaan.
Kauli taikina jauhotetulla alustalla levyksi ja nosta vuokaan. Painele taikina vuoan reunoille ja pohjalle. Peitä taikinan reunat foliolla.
Paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Ota foliosuikaleet pois ja jatka paistamista vielä 5 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Riko munat kulhoon ja erottele joukkoon keltuaiset. Lisää sokeri ja jauhot, sekoita tasaiseksi. Lisää sitten sitruunan kuoriraaste ja mehu.
Vedä uuniritilä osittain pois uunista. Laita vuoka ritilälle ja kaada täyte vuokaan. Työnnä ritilä vuokineen varovasti uuniin, jotta nestemäinen täyte ei loisku pois vuoasta.
Paista piirakkaa 150 asteessa uunin keskitasolla 25–30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt, mutta ei ole saanut väriä. Paistoaika voi vaihdella uunista riippuen.
Jäähdytä piirakka huoneenlämpöiseksi ja laita sitten jääkaappiin jähmettymään vähintään kahdeksi tunniksi.
Siivilöi pinnalle tomusokeria. Leikkaa piirakka paloiksi ja koristele vaahdotetulla kermalla sekä syötävillä kukilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei! Aavistelin noista sokerin ja sitruunamehun määristä, että reseptissä on virhe. Puolitin täytteen sokeri- ja mehumäärän. Sen sijaan laitoin reilun ruokalusikallisen sitruunan
kuoriraastetta. Nuo 4 kpl
munia ja 2 keltuaista on
tärkeitä, niiden avulla täy-
te sakenee. Pidin uunissa
40 min. Tuli hyvä sekä maultaan
Että koostumukseltaan. Minusta teidän pitäisi testata nämä reseptit jos kerran mainostatte niitä. Muutoin menee kalliit aineet pilalle.
Putkisen setä
11 kuukautta sitten
Vaikka minunkaan lopputulokseni ei vastannut odotuksia, Keskon keittiö ei selkeästi osaa makeuttaa sitruunaleivonnaisia. Ei ole ensimmäinen polttava siirappisotku.
Kaisbe
1 vuosi sitten
Täyte erottui uunissa, vaikka tehtiin ohjeen mukaan. 5dl sokeria on aivan liikaa, eikä täytettä voi oikeastaan edes syödä. Liekö aiemmin kommentoineiden kokemusta liiasta sitruunasta korjattu lisäämällä sokkona sokeria?
Pohjasta tuli aivan kivikova ja täyte puolestaan on erottunutta ja juoksevaa. En suosittele näkemään tätä kaikkea vaivaa, ellei nyt tavoittele kokemuksena siirappia näkkileivällä.
Krisu
2 vuotta sitten
Ihan jäätävän pahanmakuista. Sitruunamehua ihan liikaa, samoin sokeria.. ei jatkoon
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Heipuri, sitruunapalojen tulisi olla hyytyneitä uunista otettaessa. Paistoaika voi hieman vaihdella uunista riippuen. Palautteesi välittyy reseptin tekijöille.
Heipuri
2 vuotta sitten
Kuuluuko täytteen jäädä tahmeaksi kuten mutakakussa, vai paistua kypsäksi? Torttu oli tunnin uunissa ja silti sisältö jäi tahmeaksi. Maku oli kyllä hyvä mutta maku ja vaiva ei kohdannut tässä leipomuksessa.
Siiri
3 vuotta sitten
Vaikuttaa liian hankalalta, etenkin kun näitä kommentteja lukee. Tähtiä on kuitenkin 4/5, joten olisi kiva lukea kommentti myös joltakin, joka onnistui.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Pippuri, emme valitettavasti ole testanneet sitruunapalojen pakastusta. Jos pakastamista haluaa kuitenkin kokeilla, kannattaa pakastaa palat ensin yksittäisinä leikkuulaudan tms. päällä ja laittaa vasta jäisinä rasiaan. Sulatus kannattaa myös tehdä jääkaapissa tarjottimen tai leikkuulaudan päällä.
Pippuri
3 vuotta sitten
Kestääkö pakastuksen?
Mh
3 vuotta sitten
Onkohan ohjeen mitoissa virhe? tein ohjeen mukaan ja täyte uunin jälkeen ihan vetistä vaikka oli yön yli myös jääkaapissa. Tuleeko sitruunamehua tosiaan 2,5 desilitraa? Harmittaa, kun meni kaikki aineet hukkaan.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Mh, harmillista kuulla, että leivonnaiset epäonnistuivat! Jos täyte jää juoksevaksi, sitruunapaloja on paistettu liian vähän aikaa. Sitruunapalat tulisi ottaa uunista vasta, kun täyte on täysin hyytynyt. Paistoaika voi vaihdella uunista riippuen. Kannattaa myös tarkistaa, että täytteeseen on lisätty sekä 4 kokonaista munaa että 2 keltuaista.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Laura, harmillista kuulla että täyte on erottunut. Tarkkaa syytä erottumiseen on hankala sanoa, mutta kananmunien koossa tai happamuudessa voi olla vaihtelua, mikä on voinut vaikuttaa rakenteen leikkaantumiseen. Myös liian kuuman uunin johdosta täyte saattaa erottua.
Laura
3 vuotta sitten
Miksi täyte erottuu uunissa, vaikka on sekoitettu juuri ennen uuniin laittoa?