Sloppy Joe -pelti valmistuu sämpylöistä, mausteisesta jauhelihakastikkeesta ja cheddar sulatejuustosta. Palat revitään nyhtöleipähenkisesti irti toisistaan.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota jauheliha huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen paistamista. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Ruskista jauheliha omassa rasvassaan, lisää sipuli ja valkosipuli. Mausta worchestershirekastikkeella, suolalla ja mustapippurilla. Lisää tomaattisose ja kuullota hetki.
Leikkaa hampurilaissämpylän tavoin puoliksi. Nosta pehmopalojen pohja voideltuun uunivuokaan. Täytä jauhelihakastikkeella. Asettele sulatejuustoviipaleita jauhelihakastikkeen päälle. Nosta kansi paikoilleen ja voitele voisulalla.
Paista 175-asteessa 10 minuuttia kunnes juusto on sulanut.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oli todella helppo ja hyvä resepti, kun piti saada hyvää nopeasti nälkäiselle perheelle! Tein lisäksi kasvisversion, johon laitoin tex-mex mifua, tomaattisosetta, sipulia, valkosipulia ja ripauksen suolaa sekä cheddarviivaleet. Toimii👍🏻
Tero
1 kuukausi sitten
Tosi hyvää
Joonas
6 kuukautta sitten
Halkasin kaksi ranskanleipä painelin pohjan ja kannen tiiviksi ja löin soosin sisään. Toimi 🕺👍
MAGA
11 kuukautta sitten
Huutista luin aluksi, että olisi ollut sleepy joe :D
Patrik Lyll
1 vuosi sitten
Voiko näitä syömäpuikoilla
Laura
1 vuosi sitten
Siis tää on niin hyvää! Tehdään tätä säännöllisesti viikonloppuherkkuna, nam😋
Huolimaton Jussi
1 vuosi sitten
Sloppy Joe on ihanaa. Mutta, käyttäkää toki tuon toisen Sloppy Joen (hampurilaisversio) reseptiiä jauhelihalle, on monipuolisempi ja parempi. Vähän ihmettelen miksi tässä reseptissä on tämmöinen vaatimaton versio.
Kattens
1 vuosi sitten
Helppo ja kiva resepti. Ohjeen mukaista leipää on ollut toistaiseksi mahdoton löytää, mutta mikä tahansa vastaavan muotoinen leipä tuntuu sopivan hyvin. Jauhelihaa riittää 400 g ja suolaa alle 1/2 tl.
Kfif73nng
1 vuosi sitten
Kastike kaipaa Worcester-kastikkeen ohella BBQ-kastiketta. Muuten jää köykäiseksi. Muuten hyvä rese.
Pia
1 vuosi sitten
Uppoaa kiitoksin perjantai-iltapalana. Toimii myös kanalla.
Juha
2 vuotta sitten
Hyvä resepti, käytin itse hotdog sämpylöitä ja paprikatahnaa tomaattisoseella sijasta, toimi hyvin. Juustoa saa laittaa enemmän kuin reseptissä 👍🏻
Mikko
2 vuotta sitten
Lasten suosikki. Tosi helppo tehdä 👍
Piirtolan Hullu
2 vuotta sitten
Saan kuulemma tehdä toistekin!
Tein 400g jauhelihalla ja oli ihan riittävä.
juha
2 vuotta sitten
On hyvä ja helppo!!
Ebe
2 vuotta sitten
Tämä oli kaikkien suosikki! Jatkoon
Piupali
2 vuotta sitten
”Sisarussämpylät” oli meillä eri valmistajan, kun ei ohjeen leipää ollut tarjolla. Tosi täyttävää, mutta herkullista. Ihan kaikkea en ohjeen mukaan laittanut muutenkaan… esim. soijakastike ajoi hyvin Worcestershire-kastikkeen asian.
Late
2 vuotta sitten
Kyllä maistui! Helppo valmistaa, täyttävä leffaillan herkkuruoka. Lisäsin paprikaa täytteeseen.
Wishka
2 vuotta sitten
cheddarjuusto otettiin eri, muuten samat ainekset, hyvä tuli👌🏼
amateur
2 vuotta sitten
Helppo ja nopea. Cheddar taisi olla toisen valmistajan, mutta muuten reseptin mukaan. Teinit antoi arvosanaksi 5/5. Todella hyvää
Ruokailija 22
2 vuotta sitten
Helppo ja suht nopea valmistaa joka aina on plussaa. Herkullinen leipä ja miellyttävä tuntuma varsinkin kun leikkaa palaset leipien mukaan. Ainoa miinus tulee pirkan cheddarjuustosta jonka vaihtaisin parempaan. Halutessaan tätä on helppo tuunata ja lisätä omia lempparitäytteitä mukaan.
Jauhelihan voi myös tiputtaa 400 gramman pakettiin jos ei halua ihan niin tuhtia.