Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori porkkanat. Leikkaa porkkanat ja lehtisellerit pieniksi kuutioiksi. Voit myös raastaa ne karkeaksi raasteeksi.
Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää sipulit ja kasvikset. Anna hautua pari minuuttia.
Lisää tomaattimurska, vesi, tomaattisose, fondi ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20–30 minuuttia.
Sekoita kastikkeen joukkoon worchestershirekastike ja jäiset herneet. Levitä kastike ison uunivuoan (n. 20 cm x 30 cm) pohjalle.
Valmista perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Perunamuusi saa jäädä melko löysäksi. Levitä muusi vuokaan kastikkeen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20–30 minuuttia. Voit koota vuoan valmiiksi ja paistaa sen vasta seuraavana päivänä. Jäähdytä kastike ja perunasose ennen vuoan kokoamista. Siirrä vuoka kelmulla peitettynä jääkaappiin. Lisää juustoraaste pinnalle vasta juuri ennen paistoa. Pidennä tarvittaessa hiukan paistoaikaa.
Voit valmistaa kaksi ruokaa helposti yhdellä kertaa. Valmista kastiketta tuplamäärä ja ota siitä puolet erilleen ennen herneiden ja worchestershirekastikkeen lisäystä. Tarjoa kastike pastan kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Reseptin valmistusaika on harjaanjohtava. Ruokaa pelkästään kypsennetään 2 x 20-30 min eli 40-60 minuuttia. Tähän päälle vihannesten pilkkominen, jauhelihan paistaminen, muusin valmistaminen ja kaiken yhdistäminen. Todellinen valmistusaika on 1,5h tavalliselle kotikokille, joka ei ole tehnyt misoa valmiiksi etukäteen. Epärealistiset valmistusajat eivät varsinaisesti kannusta kokeilemaan uusia reseptejä.
Timj
2 vuotta sitten
Ei ole reseptiin olevassa kaupassa, edes karitsan/lampaanlihaa.
Tim
2 vuotta sitten
Sheperdspiehin tulee aina pelkästään karitsan/lampaan lihaa.
Englishman in Lapland
3 vuotta sitten
Mikäli naudan jauheliha käytetään, se on Cottage Pie.
Anglofiili
4 vuotta sitten
Nyt on nimi mennyt väärin. Kyseessä on cottage pie. Shepherd's piessa kuuluu olla nimensä mukaisesti lammasta.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Anglofiili, kiitos kommentista. Lisäsimme reseptiin maininnan, että valmistukseen voi halutessaan käyttää karitsan jauhelihaa.