Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuumenna vesi 42-asteiseksi. Sekoita joukkoon pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Lisää suola ja vähitellen loput jauhot sekä rasva. Kohota taikinaa liinalla peitettynä noin puoli tuntia.
Kuutioi kinkku ja paprika täytettä varten. Sekoita kuutioiden joukkoon juustoraaste ja basilika.
Jaa kohonnut taikina kolmeen osaan. Kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä pyöreiksi levyiksi (halkaisija noin 30 cm). Jaa levyt taikinapyörällä kymmeneen osaan.
Annostele täytettä vajaa ruokalusikallinen jokaiselle kolmiolle ja kääri sarven muotoon. Kohota pellillä liinalla peitettynä. Voitele sarvet munalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä tai kaurahiutaleita.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Vanilja, 42-asteinen vesi tuntuu käteen selvästi lämpimältä. Jos et halua käyttää sarviin kinkkua, voit jättää sen pois ja halutessasi vaikka lisätä paprikan määrää.
Vanilja
10 vuotta sitten
Tätä on pakko kokeilla! Mutta miten tiedän milloin vesi on 42-asteista? Entä mikä kasvisvaihtoehto sopisi kinkun tilalle?