Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Halkaise myskikurpitsat pitkittäin. Kaavi lusikalla pois siemenet ja rihmat. Sivele kurpitsojen pinnat öljyllä. Mausta suolalla.
Kypsennä kurpitsoja 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Koverra hieman kurpitsojen sisustaa lusikalla pieneen kulhoon.
Ruskista jauheliha öljyssä pannulla. Lisää hienonnettu valkosipuli ja kuullota hetki. Mausta suolalla. Lisää pannulle puolet tuorejuustosta ja kurpitsojen sisusta. Sekoita tasaiseksi.
Lusikoi täyte kurpitsojen sisälle. Lisää loput tuorejuustosta nokareina täytteen päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste.
Nosta lämpötila 225 asteeseen ja kypsennä vielä noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on ruskistunut. Viimeistele persiljalla.
Myskikurpitsat voi paahtaa valmiiksi jo edellisenä päivänä. Hyödynnä myskikurpitsasta myös siemenet! Poista rihmat kurpitsansiemenistä. Huuhtele ja kuivaa siemenet huolellisesti. Paahda kurpitsan siemeniä pannulla öljyssä keskilämmöllä, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Heiluttele pannua paiston aikana ja vahdi etteivät siemenet pääse palamaan. Mausta siemenet suolalla ja käytä esimerkiksi salaateissa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Etukäteen lukiessa mieleen tulee, että jokin kastike saattaisi olla hyvä lisä tässä. Kuvassa täytettyjen kurpitsojen vieressä on pyöreä astia, jossa on jotain valkoista. Reseptin mukaan tuorejuusto lisätään täytteen mukana kurpitsojen sisään ja loput siitä ripotellaan täytteen päälle., Mitä tuossa valkoisessa astiassa sitten on?
K-Kuluttajapalvelu
4 kuukautta sitten
jf, kuvassa on rekvisiittana reseptillä käytettyä kuohkeaa tuorejuustoa. Tuorejuustoa voi hyvin tarjota lisänä täytettyjen kurpitsojen kanssa. Myös erilaiset jogurtti- tai kermaviilikastikkeet sopivat täytettyjen kurpitsojen lisäkkeeksi.
Reija
1 vuosi sitten
Maistuva resepti syksyn satokauteen, karkoittaa nälän ilman ähkyä ja lämmittää mukavasti. Pippurisuutta voi tosiaan taittaa laittamalla kokonaan tai osittain jotain muuta tuorejuustomakua. Tein lisäksi kylmän kastikkeen kreikkalaisesta jogurtista, fetajuustosta ja hunajasta, sopi mainiosti myskikurpitsan kaveriksi! :)
Liisa
2 vuotta sitten
Juuri otin uunista ja hyvälle tuoksuu, on varmasti hyvää
Wolffie
2 vuotta sitten
Helppo resepti joka ei liikaa valmisteluja kaivannut. Hyvä yhdistelmä, mutta hieman liian pippurinen meidän makuun. Ehkä toisen tuorejuustoista voisi vaihtaa johonkin toiseen makuun?
Tim
2 vuotta sitten
Hyvä ja helppo ruoka, joka maistui lapsillekin. Toimi hienosti myös lihattomana kaurajauhista käyttäen.