Suklaatäytteiset piparit ovat helppoja leipoa - taikinaa ei tarvitse kaulia vaan se pyöritellään palloiksi. Täytä pallopiparit hasselpähkinä- tai tummalla suklaalla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa suklaapalat puoliksi.
Jaa taikina 32 osaan ja pyörittele ne palloiksi. Litistä pallot käsien avulla pyöreiksi levyiksi (halkaisija 5–6 cm).
Pane suklaapala taikinan keskelle, käännä taikina suklaan ympärille ja painele palloksi. Nosta leivinpaperin päälle pellille saumapuoli alaspäin jaa piparit kahdelle pellille. Leivo loput samalla tavalla ja jaa piparit kahdelle pellille.
Paista 1 pelti kerrallaan 200-asteisen uunin hieman keskitasoa ylemmällä tasolla 6–8 minuuttia. Koristele jäähtyneenä tomusokerilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.