Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori ja hienonna sipuli. Valuta tonnikalat.
Kaada pussillinen perunasuikaleita laakeaan voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele sipulit ja tonnikalat vuokaan sekä samoin kaprikset ja tilli. Kaada vuokaan toinen pussillinen perunasuikaleita ja mausta lopulla suolalla ja pippurilla. Kaada päälle ruokakermat.
Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi salaattisekoituksen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Onkohan perunan määrä oikein? Mielestäni 500g olisi oikea eikä 1000g.
Maugge
1 vuosi sitten
Laitoin uuniin, kaprikset korvasin pilkkomalla sekaan yhden paprikan. 1 tlk tavallista kuohukermaa ja 1tlk mustapekkajuustokermaa.
AikkuHoo
3 vuotta sitten
Hyvä ja helppo arkiruoka! En laita tilliä vaan 2 pientä pussia herne-maissi-paprikaa. Nam! 😋
Munakoisomies
9 vuotta sitten
Helppo ja hyvä arkiresepti, johon saa väriä lisäämällä joukkoon vaikka kasvissuikaleita ja lisää makua käyttämällä maustettua ruokakermaa esim. Valion maustettu sitruuna & pippuri ruokakerma sopii tähän hyvin.