Tonnikalatapas sisältää kalan lisäksi muun muassa herkkusieniä ja vihreitä oliiveja jalapenotäytteellä. Maista ja ihastu juhlien suosikkinaposteltavaan!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi levyksi. Nosta taikina kaulinta apuna käyttäen leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Pistele taikina.
Kuori ja viipaloi sipuli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuutioi paprika. Valuta tonnikala ja hienonna se haarukalla. Valuta myös sienet ja oliivit.
Levitä tomaattimurska taikinapohjalle. Jaa päälle tasaisesti tonnikala ja muut täytteet. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista piirakkaa 225 asteessa toiseksi alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Paloittele piirakka pieniksi tapaspaloiksi. Tarjoa tonnikalatapakset alkupaloina tai illanistujaisissa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.