Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kypsennä broilerin siivet uunissa pakkauksen ohjeen mukaan.
Valmista gratiini. Leikkaa kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä 4–5 minuuttia.
Leikkaa kesäkurpitsat vinottain noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit.
Paista kesäkurpitsaviipaleita pannulla tilkassa öljyä molemmin puolin, kunnes ne pehmenevät. Lado kesäkurpitsa-, sipuli- ja tomaattiviipaleet kerroksittain uunivuokaan niin, että päällimmäisiksi jäävät kesäkurpitsaviipaleet. Ripottele väleihin suolaa, pippuria ja yrttejä.
Sekoita juustoraaste ja korppujauhot ja levitä seos kasvisten pinnalle. Gratinoi 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes juusto saa väriä. Anna vuoan jäähtyä hetken ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.