Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori keitetyt perunat. Leikkaa perunat, tomaatit ja kesäkurpitsa 1/2 sentin viipaleiksi. Paista kesäkurpitsaviipaleet oliiviöljyssä molemmin puolin, kunnes ne saavat hiukan väriä.
Lado kasvisviipaleet vuorotellen limittäin yhteen isoon tai kahteen pienempään laakeaan vuokaan. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria, rosmariinia ja hienonnettua valkosipulia. Valuta päälle tilkka oliiviöljyä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Vuole parmesaanista ohuita lastuja kuorimaveitsellä. Levitä lastut vihannesten päälle juuri ennen tarjoilua. Tarjoa lisäkkeenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.