Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Levitä taikinalevyt pöydälle sulamaan.
Valuta tonnikala ja poista kokonaiset chilit. Sekoita tonnikala, tuorejuusto ja tilli keskenään.
Leikkaa taikinalevyt puoliksi. Laita taikinaneliöiden keskelle reilu ruokalusikallinen täytettä. Nipistä kaksi vastakkaista kulmaa yhteen kirjekuoreksi. Voitele pasteijat munalla. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.