Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Paloittele suklaa veitsellä karheaksi rouheeksi ja lisää rouhe taikinaan.
Sekoita keskenään vehnä- ja perunajauhot, kaakaojauhe, vanilliinisokeri sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan kevyesti sekoittaen.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan (tilavuus noin 1,8 l).
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys puutikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Pese kakkuvuoka ja pane kakku takaisin vuokaan.
Kuumenna vesi ja sokeri. Sekoita joukkoon konjakki. Kostuta kakku seoksella ja anna vetäytyä pari päivää jääkaapissa.
Kumoa kakku vuoasta (kasta kakkuvuoka kuumaan veteen, ellei kakku iroa helposti). Sulata rasva kuumaan kahviin. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, tomu- ja vanilliinisokeri. Valuta kuorrute kakun päälle. Ripottele pinnalle halutessasi heti koristerakeita.
Vinkki! Kakku on maukas myös ilman kostutusta ja kuorrutusta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Joulutraditioksi muodostunut, superhyvä kakku, joka syödään viimeistä murua myöten. Toisinaan konjakilla, toisinaan jollain muulla kostutettuna. Konjakki paras.
Kirsi
4 vuotta sitten
Jos kostuttaa maidolla niin käytetäänkö silloinkin kostutukseen vettä ja sokeria ja siihen 3 rkl maitoa? Vai onko tarkoitus kostuttaa vain maidolla, jos näin, niin paljon maitoa voisi käyttää?
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Kirsi, voit halutessasi kostuttaa kakun maidolla, johon on lisätty vaniljasokeria (1 tl vaniljasokeria ja 1 dl maitoa). Kostutusliemi kannattaa levittää sudilla, jolloin liemen saa levitettyä mahdollisimman tasaisesti.
Jaakko
6 vuotta sitten
Voiko kostuttaa muulla kuin konjakilla?😀
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Jaakko, halutessasi voit käyttää kaksun kostutukseen esimerkiksi kahvia tai maitoa.