Marmoroi mokkapaloihin kaunis pinkki valkosuklaakuvio kuorrutukseen. Yllätä kaverisi ystävänpäivänä, sillä kukapa ei rakastaisi tätä klassikkoleivonnaista!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan siivilän läpi vuorotellen kahvin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Sulata rasva kuuman kahvin joukkoon. Lisää tomu- ja vaniljasokeri sekä kaakaojauhe.
Paloittele valkosuklaa kulhoon ja sulata mikrossa miedolla teholla 20 sekuntia kerrallaan. Sekoita välissä. Sekoita geeliväri muutama tippa kerrallaan sulaneen suklaan joukkoon. Älä lisää kaikkea geeliväriä kerralla, jotta suklaan rakenne ei paksuunu.
Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Valuta pinnalle sulatettua rubysuklaata pikkulusikalla. Voit tehdä esimerkiksi paksumpia viivoja ja valuttaa lopun epäsäännöllisiksi ohuemmiksi kiekuroiksi. Toimi nopeasti, jotta kuorrute ei ehdi jähmettyä.
Vedä cocktailtikulla viivojen yli vuorotellen vastakkaisiin suuntiin, niin saat marmoroitua pinnan. Anna kuorrutteen jähmettyä huoneenlämmössä ja leikkaa paloiksi. Säilytä mokkapalat jääkaapissa hyvin peitettyinä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oli todella helppo valmistaa kyseinen leipimus 5/5
Sapa
4 vuotta sitten
Heips. Kaipaisin resepteihin myös ravintosisällön tiedot.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Thinkpink, Ruby suklaa on väriltään luontaisesti vaaleanpunaista, joten reseptissä ei ole käytetty elintarvikeväriä.
Thinkpink
4 vuotta sitten
Tuleeko Ruby suklaasta oikeasti noin vaaleanpunainen? Muistelisin että jossain reseptissä olisi kerrottu että ei ole niin vaaleanpunainen että piti laittaa lisäksi elintarvikeväriä.
Hei! Rubysuklaamokkapalat tuoteluettelossa ei ole maitoa, mutta selostuksen kohdassa 2 ohjataan sekoittamaan kuiva-aineisiin kahvi ja MAITO vuorotellen. Kummassa on virhe?