Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kiehauta voi ja vesi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää vehnäjauhot kerralla koko ajan puuhaarukalla voimakkaasti vatkaten. Kuumenna seosta edelleen voimakkaasti vatkaten kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila liedeltä, anna seoksen hieman jäähtyä ja vatkaa munat yksitellen joukkoon.
Ota taikinasta kahdella lusikalla nokareita leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista tuulihattuja 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon notkistettu vaniljatuorejuusto ja sokeri. Laita täyte pursotuspussiin ja pursota täytettä tuulihattujen sisään. Koristele tuoreilla marjoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.