Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna keksit sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon kaakaojauhe. Sulata voi ja sekoita se keksiseokseen. Nosta tuorejuustot pöydälle, jotta ne eivät ole ihan jääkaappikylmiä.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Vaahdota kerma.
Paloittele suklaa ja sulata kattilassa miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Sekoita suklaa toisen tuorejuuston joukkoon. Lisää toinen tuorejuusto. Sekoita massaan myös turkkilainen jogurtti, sokeri sekä kermavaahto.
Kiehauta 2 rkl vettä. Puserra liivatelehdet vedestä ja lisää kuumaan veteen. Sekoita kunnes ne liukenevat.
Lisää liivate-vesiseos täytteen joukkoon sähkövatkaimella sekoittaen. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.
Keitä vadelmia, vettä ja sokeria 2 minuuttia. Lisää mansikat ja anna niiden sulaa. Soseuta marjakastike sauvasekoittimella ja paseeraa siivilän läpi sileäksi.
Irrota kakku vuoasta ja koristele marjoilla. Tarjoa kakku marjakastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Sopivan raikas kakku ihan sellaisenaankin. Tein kastikkeen mustaviinimarjasta, kun sitä sattui olemaan.
Btw. Reseptissä oleva linkki vie vääräään suklaaseen (70% kun pitäisi käyttää 55%).
K-Kuluttajapalvelu
3 kuukautta sitten
Tiiti, kiitos hyvästä huomiosta ja pahoittelut virheestä! Korjaamme suklaan tuotelinkin.
LeenaP
1 vuosi sitten
Miten tämä on laktoositon, jos siinä on (normaalia) voita?
?
1 vuosi sitten
Voiko tämän pakastaa?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
? Suklaajuustokakun voi kyllä pakastaa. Pakastettu kakku kannattaa ottaa sulamaan jääkaappiin hyvissä ajoin, esim. edellisenä iltana.
Herkuttelija
1 vuosi sitten
Hyvä kakku, mutta menee enemmän tervellisyys kakun puoleen.
Syntymäpäiväkakku
3 vuotta sitten
Erittäin hyvä kakku!
Pittypathamilton
3 vuotta sitten
Oikein hyvä resepti, kyllä tuli hyvää!
Synttärikakku
3 vuotta sitten
Tosi hyvä resepti ! Helposti onnistui vaikka ei ennen ollut juustokakkua tehnytkään! Ei ollut liian makea toisin kuin monet juustokakut yleensä!
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Leipuri, keksit voi halutessaan hienontaa myös monitoimikoneen leikkuuterällä tai kaulimella pussissa. Kastike onnistuu myös monitoimikoneella, tehosekoittimella tai ilman koneita lusikalla survoen.
Leipuri
3 vuotta sitten
Mitä teen kun ei ole sauvasekoitinta?
LeipuriTyttönen
4 vuotta sitten
Täydellinen ja raikas suklaakakku! Marjakastikkeeseen tosin laitoin vadelmia ja mustikoita - ei mansikoita.
Reetta
4 vuotta sitten
Ihan paras suklaakakku! Tästä tullut meidän perheen vakioresepti. Sopivan makea ja ihana suussasulava koostumus. Suosittelen!
Suklaakakkujen ystävä
5 vuotta sitten
Tein ohjeen mukaan, mutta aika mauttomaksi jäi. Olisi kaivannut enemmän suklaan makua ja makeutta.