Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuori makkarat ja leikkaa keskelle yksi syvä pitkä viilto.
Valmista perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada muusi voideltuun laakeaan uunivuokaan.
Nosta makkarat vuokaan muusin päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Kuutioi tomaatit. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipuli. Sekoita salsan ainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi tuoresalsaa makkaroiden viiltoihin ennen tarjoamista. Tarjoa loput erikseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.