Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Voitele ja korppujauhota kolmen litran kakkuvuoka. Paloittele suklaa kattilaan. Lisää rasva. Sulata miedolla lämmöllä rauhallisesti sekoittaen. Siirrä kattila levyltä.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon suklaa-rasvaseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakao ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan sekoittaen vain sen verran, että taikina on tasaista.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys. Kakku saa jäähtyä vuoassa puolisen tuntia ennen kumoamista.
Pane jäiset vadelmat täytettä varten kattilaan. Mittaa päälle omenamehu, sokeri ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa pari kertaa. Siirrä kattila kylmään jäähtymään. Vaahdota kerma ja mausta vanilliinisokerilla ja sokerilla.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Siirrä pohjaksi tuleva levy tarjoiluvadille. Asettele kakkulevyn alle leivinpaperisuikaleet suojaamaan tarjoiluvatia kuorrutuksen valumiselta.
Kostuta kakkulevyt omenamehulla pullasudin avulla. Levitä pohjalevylle puolet kermavaahdosta ja sen päälle vadelmakiisseliä. Nosta täytteen päälle toinen kakkulevy ja täytä samoin. Pane päälle kansilevy, joka on kostutettu molemmin puolin. Pane kakun päälle painoksi leikkuulauta, jotta kakku tiivistyy. Siirrä jääkaappiin.
Paloittele suklaa kattilaan kuorrutusta varten. Lisää vadelmahillo ja kerma. Sulata miedolla lämmöllä rauhallisesti sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Jäähdytä kuorrutusta hieman ja kaada ohuena nauhana kakulle. Anna kuorrutuksen valua reunoilta alas ja nostele sitä lastalla reunoille.
Raasta reunoille tuleva suklaa esimerkiksi perunankuorimaveitsellä lastuiksi. Koristele kakun reunat suklaalla. Vedä leivinpaperisuikaleet pois kakun alta. Siirrä kakku viileään. Kakun voit hyvin tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Ilman Plussa-korttia 4,13 € kappale (14,54 € kilogramma)Ilman Plussa-korttia 4,13/kpl (14,54/kg)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kestosuosikki! Tätä kakkua on tehty jo pari vuosikymmentä ja kaikki koko suvussa muistavat aina pyytää juuri tätä kun tulee täytekakusta puhe.
Kermaneiti
4 kuukautta sitten
Onko erityinen syy vispikerman käytölle? Onnistuuko kuohukermalla?
K-Kuluttajapalvelu
4 kuukautta sitten
Kermaneiti, voit halutessasi käyttää vispikerman sijaan myös kuohukermaa.
Laiska laskija
8 kuukautta sitten
Mikähän on 3l kakkuvuoan halkaisija? Toki sen voi itsekin laskea, mutta olisi kiva, jos resepteissä kerrottaisiin.
K-Kuluttajapalvelu
8 kuukautta sitten
Laiska laskija, 3 litran kakkuvuoan halkaisija on yleensä 24-26 cm. Vuon halkaisija voi vaihdella hiukan vuoan mallin mukaan. Vien toiveesi tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille!
Tuupe
1 vuosi sitten
En edes pidä suklaakakuista ja se onkin estänyt minua kokeilemasta reseptiä aikaisemmin.
Olen kuitenkin törmännyt siihen silloin tällöin melkein parinkymmenen vuoden aikana ja nyt rohkaisin mieleni ja tein kakun.
Minun lisäksi mieheni, joka ei myöskään syö suklaata sisältäviä leivonnaisia, ihastuimme siihen kertaheitolla, vieraidemme lisäksi. Ihme kyllä, kakku ei tuntunut liian makealta, vaikka siihen upotettava suklaan määrä tuntui leivontavaiheessa hurjalta.
Lisäksi kakku parani vanhetessaan: viikon vanhana se oli kosteampi kuin pari päivää leipomisen jälkeen.
En ole koskaan leiponut täytekakkuja, koska mielestäni ” en osaa leipoa kakkuja ”, mutta tämän reseptin ansiosta ostin jopa kakkusahan!
Leipuri
3 vuotta sitten
Olen tehnyt tätä kakkua ensimmäisen kerran juuri tuolloin 2004 tyttären ylioppilasjuhliin . Tästä on tullut kakku, jota täytyy vuosi toisensa jälkeen tehdä ja taas on tilaus lapsenlapsen synttäreille Halloween koristeilla.
TittaO
5 vuotta sitten
Ohje on julkaistu ainakin kevään 2004 Pirkassa, jossa oli juhliin paljon hyviä tarjottavia. On nimittäin tallella ne sivut, koska tein siitä ko kakun lisäksi useita muitakin pojanpojan ristiäisiin.
Joitain muutoksia tein ohjeeseen silloin. Lisäsin mm täytteen kerman joukkoon rahkaa. Tämä on yksi parhaista ikinä missään lehdessä julkaistuista kakkuohjeista. Olen leiponut tätä niin omiin kuin kavereidenkin juhliin ja aina on tullut vuolaat kiitokset. Täytettä tulee jonkun verran varioitua, mutta pohja on pysynyt muutoin, paitsi suklaa on vaihtunut parempaan.
Kakun voi täyttää jääkaappiin ja laittaa kevyen painon alle parikin päivää ennen juhlia ja kuorrutusta. Pohja on sen verran raskas, että se ottaa oman aikansa mehevöityäkseen ja maustuakseen. Pitää vain muistaa suojata se kunnolla, ettei siihen tartu ylimääräisiä makuja.
Pohjataikinaan kannattaa lisätä myös vähän suolaa, jos voi tms on suolatonta.
K-koekeittiöstä on tullut paljon hyviä kakkureseptejä, nytkin on yksi variaatio jääkaapissa odottamassa kuorrutusta.
Kiitos näistä ja monista muista ohjeista 🌹
Johanna
5 vuotta sitten
Yksi herkullisimpia kakkuja mitä tiedän. Tämä on mielestäni parempi kuin alkuperäinen sacher. Ehdottomasti vaivan arvoinen. Parhaimmillaan vasta päivän, parin päästä. Tämä on jo kauan ollut Pirkan reseptiohjeissa ja olen varmaan yli 15 vuotta tehnyt tätä vähintään kerran vuodessa. Aina menestys on taattu.
nautiskelija
8 vuotta sitten
Aivan taivaallinen kakku. Varsinkin kermavaahdon kera. Kannattaa tehdä pari päivää ennen tarjoilua, koska maku vain paranee päivä päivältä.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Vaalean ja valkoisen suklaan ystävä, kakku on testattu K-Koekeittiöllä taloussuklaalla. Maitosuklaalla ja valkosuklaalla siitä tulee erilainen.
Vaalean ja valkoisen suklaan ystävä.
8 vuotta sitten
Voiko tavallisella suklaalla kuorruttaa kakun ja tuleeko kakunpinnasta kaunis?. Tummasuklaa ei ole minun makuuni.Entä tavallinen valkoinen suklaa??
A
9 vuotta sitten
Käytin täytekiisselistä pienen määrän sileää osaa kuorrutukseen, toimi oikein hyvin. Kiisseli oli muutenkin oikein hyvä välissä, ei niin makea kuin hillo olisi, vaikka lisäsinkin siihen sokeria enemmän kuin ohjeessa. Kostutin reilusti omenamehulla, ei mitään pullasudilla töpöttelyä. Tosi hyvää tuli!
Tapsuuuu
9 vuotta sitten
Oikein hyvää tuli! Kiitos reseptistä :)
Nimetön käyttäjä
10 vuotta sitten
ihan paras suklaakakku. Tarjoillaan vispikerman kanssa. Nam :)