Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pane uuni kuumenemaan. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos sihdin läpi muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin kulhon pohjaa myöten. Levitä taikina leivinpaperille uunipannuun. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia.
Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Vedä pois paistopaperi. Siirtele levyä niin, että se jäähtyy nopeasti tai siirrä levy leivinritilälle. Hienonna valutetut päärynät.
Rakenna rekka suoraan isolle vadille tai pellille. Jaa torttulevy kolmeen osaan poikkisuunnassa. Lava tulee kahdesta osasta ja nuppi kolmannesta osasta. Jaa nuppilevy edelleen kolmeen osaan. Lyhennä lavan osia sen verran, että koko rekka mahtuu hyvin vadille. Käytä palat nupin muotoiluun.
Pane vadille lavan alle leivinpaperikaistaleet. Asettele vadille nupin ja lavan pohjat. Kostuta ne omenamehulla pullasudin avulla. Levitä täytteeksi vadelmahilloa ja päärynää. Pane päälle toiset torttulevyt. Kostuta lava. Kostuta nupin loput kerrokset ja täytä. Kokoa nuppiosa valmiiksi. Siirrä kakku kylmään, jos suinkin mahdollista.
Vaahdota kerma. Mausta sokerilla, vanilliinisokerilla ja värjää vihreällä karamellivärillä. Sulata kattilassa miedolla lämmöllä voi ja taloussuklaa.
Kuorruta lava suklaaseoksella ja nuppi kermavaahdolla. Paina suklaaseen pyöreät karamellit renkaiksi ja takavaloiksi. Kokoa tukkikuorma vaahtokaramelleista. Koristele nuppi lakritsimatosta leikatuilla nauhoilla ja karamelleilla. Poista leivinpaperisuikaleet varovaisesti, kun suklaakuorrutus on kovettunut.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.