Hyppää sisältöön
Vinkit poronlihan valmistamiseen

Vinkit poronlihan valmistamiseen

Julkaistu 23.2.2018

Riista ja poro ovat harvalle arkiruokaa ja niiden valmistaminen on monelle vierasta. Poronlihan käsittelyn ja kypsentämisen ei kuitenkaan tarvitse olla vaikeaa.

Yhteistyössä Polarica

Poroa villistä pohjoisesta

Suomessa poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino. Poronhoito tapahtuu pitkälti ympäristön ehdoilla. Pohjoisen luonnon kantokyky ei kestä rajoittamattomia määriä villinä laiduntavia poroja, joten porojen määrää säädellään lailla. Näin ollen myös poronlihan saatavuutta on hyvin rajoitettu.

Poronlihan kysyntään vastataan myös Siperiasta tuodulla lihalla. Siperian tundralla nimittäin sijaitsee maailman suurin poronhoitoalue, jossa alkuperäiskansat harjoittavat poronhoitoa perinteisin menetelmin. Nenetsit ja Khantyt vaeltavat edelleen porotokkien mukana teltoissa asuen, kuten he ovat tehneet jo tuhansia vuosia. Siperian porot eivät tarvitse lisäruokintaa, sillä niille riittää luonnosta löytyvä ravinto.

Tundrasta halutaan pitää hyvää huolta, onhan se elinkeinon perusta. Alueelle, josta esimerkiksi Polarica ostaa poronlihaa, on perustettu teurastamo luonnonlaitumien alueelle porojen omien laidunnusreittien varrelle. Näin eläimiä ei jouduta siirtämään erikseen, eikä niille aiheuteta turhaa stressiä. Teurastamo on EU:n hyväksymä.

Älä ole poropeukalo - vinkit poron valmistamiseen

Riista ja poro ovat harvalle arkiruokaa ja niiden valmistaminen on monelle vierasta. Lähes puolet suomalaisista kuitenkin sanoo, että he söisivät riistaa enemmän, jos siitä olisi tarjolla helppoja vaihtoehtoja ruuanlaittoon. Myös vinkkejä poronlihan valmistamiseen kaivataan.

Poron kokolihan käsittely ei kuitenkaan ole sen vaikeampaa kuin muunkaan lihan. Pakastetun lihan sulamiseen tarvitaan aikaa, mutta sen jälkeen valmista tulee nopeasti.

  • Lihan sulamiselle jääkaapissa kannattaa varata aikaa lihan koosta riippuen  12-24 tuntia ja se olisi hyvä ottaa huoneenlämpöön vähintään ½-1 tunniksi ennen valmistusta. Kiireen yllättäessä lihan voi sulattaa myös kylmässä vesihauteessa
  • Liian kuumalla pannulla poro palaa ja kuivuu sekä alkaa maistua maksalta. Kypsennä siis miedolla lämmöllä.
  • Jos paistat kokonaisen paistin ja haluat jättää sen melko punaiseksi, on 50 astetta riittävä sisälämpötila.
  • Paistista voi myös tehdä tartaria: tee raa’asta lihasta hienonhienoa murua, mausta suolalla, pippurilla ja tilkalla oliiviöljyä.
  • Ulkofileepihvit voi leivittää ruisjauholla. Lisää ruisjauho pihvien pintaan vasta maustamisen jälkeen.

Pihvit poron ulkofileestä

(2-3 annosta)

Ainesosat:
1 poron ulkofilee (n. 300 g) suolaa ja mustapippuria myllystä
2 rkl rypsiöljyä
25 g voita
2 valkosipulinkynttä
oksa tuoretta timjamia

Ota (jääkaapissa sulatettu) liha huoneenlämpöön ainakin tunti ennen valmistamista. Leikkaa liha kolmeen osaan, suolaa ja pippuroi lihan pinta. Kuumenna pannu melko kuumaksi  ja kaada pannulle pari ruokalusikallista rypsiöljyä sekä kunnon pala voita. Anna voin kiehahtaa ja odota, kunnes suhina lakkaa ja voi hiljenee. Laita lihat pannulle ja laske lämpöä hieman. Heitä pannulle kuoritut valkosipulinkynnet ja timjamia. Paista lihoja pari minuuttia, nostele maukasta lientä pihvien päälle paiston aikana. Nosta lihat pois pannulta.