Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pese ravut kylmän juoksevan veden alla pehmeällä harjalla. Tarkista, että ravut ovat eläviä.
Leikkaa sitruunaruohojen päädystä pieni pala pois. Leikkaa sitruunaruohot kahtia ja halkaise ne. Poista chileistä kanta ja viipaloi chilit. Kuori ja viipaloi inkivääri. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää suola ja sokeri sekä kasvikset.
Lisää ravut yksitellen kiehuvaan veteen isoimmista alkaen. Keitä noin 10 minuuttia viimeisen ravun lisäämisestä veteen. Keitä ravut erissä. Älä lisää kattilaan liikaa rapuja, koska veden täytyy kiehua koko ajan. Kypsän ravun tunnistaa punaisesta väristä ja kuoren ja pyrstön väliin tulevasta raosta.
Jäähdytä ravut nopeasti kylmäksi liemessään esimerkiksi kylmässä vesihauteessa. Anna maustua vielä keitinliemessään jääkaapissa 6–12 tuntia.
Asettele ravut suurelle vadille ja koristele halutessasi tillillä tai korianterilla.
Vinkki! Liemi käy hyvin myös pakasterapujen marinointiin. Ota ravut sulamaan jääkaappiin vuorokautta ennen valmistusta. Jos on kiire, ravut sulavat huoneenlämmössä noin 12 tunnissa. Nopea pikasulatus onnistuu, kun upotat avaamattoman tyhjiöpakkauksen kylmään veteen 4–5 tunniksi. Kaada sulanut liemi pois ja valmista niille mausteliemi tuoreiden rapujen keitinliemen tapaan, mutta lisää liemeen suolaa vain noin 1/2 dl. Kaada liemi rapujen päälle ja anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Ohjeen liemi riittää noin 2 kg:lle pakasterapuja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.