Filippiniläinen ceviche eli kinilaw on aasialainen versio cevichestä. Riisiviinietikalla raakakypsytetty kuha tarjotaan kookosmaitoisessa kastikkeessa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa kuhafileet sopiviksi suupaloiksi ja pane palat kulhoon. Lisää päälle 1 ½ dl riisiviinietikkaa. Tarkista, että kaikki kalapalat jäävät pinnan alle. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin 1–2 tunniksi, kunnes kalan liha on raakakypsynyt eli muuttunut kauttaaltaan läpikuultamattomaksi.
Valmista sillä aikaa kastike. Yhdistä kulhoon ½ dl riisiviinietikkaa, kookosmaito ja sitrusmehu.
Halkaise tomaatit ja kurkku. Koverra lusikalla pois kurkun sisältä siemenet. Kuori ja hienonna punasipuli. Kuori ja raasta inkivääri. Hienonna ruohosipuli. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna hedelmäliha.
Valuta kuhapalat ja yhdistä kookosmaitoseokseen kaikki muut ainekset. Anna makujen tasaantua viileässä noin puoli tuntia. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa sellaisenaan kalapöydässä tai esimerkiksi alkuruokana vihreän salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.