Poista lohesta ruodot ja ylimääräinen rasva. Leikkaa kala melko pieniksi kuutioiksi ja mausta se suolalla. Kaada limetinmehu kalakuutioiden päällle ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Hienonna kuorittu punasipuli. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chilipalko.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa vielä 1–2 tuntia. Tarkista maku. Koristele tuoreella korianterilla ja tarjoa alkuruokana esimerkiksi maissilastujen kanssa.
Vinkki! Voit maustaa cevichen tuoreella raastetulla inkiväärillä (noin 1 1/2 tl) tai kookosmaidolla (1 dl). Hedelmäisen cevichen saat, kun lisäät joukkoon kuutioitua avokadoa tai mangoa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: nahatonta lohifileetä
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.