Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pane kylmä rasva, vehnäjauhot, sokeri ja suola monitoimikoneen kulhoon. Aja ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina kylmään.
Poista siemenkodat ja kuori omenat (kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria). Kuutioi omenat.
Levitä omenakuutiot voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle sitruunanmehu. Lisää sokeri-kaneliseos ja rusinat. Sekoita, jotta omenat maustuvat hyvin.
Kauli taikinasta kansi vuoan päälle. Tee pienestä taikinapalasta koristeita kannen päälle. Pistele pinta.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.