Voit valmistella aprikoosi-bruschetat hyvissä ajoin ennen juhlia ja koota ne juuri ennen tarjoamista. Hauskat pikkupalat viimeistellään rapealla pekonilla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Leikkaa patongit vinoiksi ohuiksi viipaleiksi. Nosta viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele oliiviöljyllä. Paista viipaleita 250-asteisen uunin ylätasolla noin viisi minuuttia, kunnes ne ovat rapeita.
Valuta ja viipaloi aprikoosin puolikkaat. Kuori, halkaise ja viipaloi sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Sekoita salsan aineet keskenään sekaisin. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
Sekoita valkosipulimajoneesin aineet sekaisin keskenään. Nosta jääkaappiin maustumaan. Ruskista pekonit kuumalla pannulla. Leikkaa pekoniviipaleet kolmeen osaan.
Levitä paahdettujen patonkiviipaleiden päälle aprikoosisalsaa. Nosta pinnalle valkosipulimajoneesinokare. Koristele bruschetat rapealla pekonilla.
Voit valmistaa salsan ja majoneesin, paahtaa patonkiviipaleet ja ruskistaa pekonit hyvissä ajoin ennen juhlia. Kokoa bruschetat ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.