Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan (2 tuntia).
Valmista täyte. Hienonna saksanpähkinät ja sekoita kaikki pähkinät, sokeri ja mausteet keskenään. Pese appelsiini, raasta kuori ja sekoita se huolellisesti joukkoon, ettei kuori jää isoiksi paakuiksi.
Sulata voi ja voitele uunivuoka (noin 17 x 30 cm) pohjalta ja reunoilta.
Levitä filotaikina pöydälle ja avaa se koko leveydelle (48 cm). Leikkaa taikina terävällä veitsellä kolmeen osaan (16 cm) ja pätki päädyistä pois vuoan yli menevä osa. Peitä taikina kostealla keittiöliinalla, jotta se ei kuivu.
Aseta kaksi taikinalevyä vuoan pohjalle ja sivele varovasti pensselillä hieman voisulaa levyn päälle. Lisää seuraavat kaksi levyä ja voitele kevyesti. Lisää vielä kaksi levyä ja voitele. (Yhteensä siis kuusi levyä). Lisää kerroksen päälle vajaa desilitra pähkinärouhetta.
Lisää päälle jälleen kuusi filotaikinalevyä kahden levyn seteissä aina väleissä voidellen. Lisää jälleen vajaa desi pähkinätäytteestä. Tee vielä kaksi taikina ja täyte -kerrosta samaan tapaan. (Yhteensä neljä pähkinäkerrosta). Viimeisen pähkinäkerroksen päälle tulee 12 filotaikinalevyä, edelleen kaksi kerrallaan ja välit kevyesti voisulalla siveltynä. Voitele päältä reilusti voisulalla. Sulata tarvittaessa lisää voita.
Paloittele baklava varovasti neliöiksi terävällä veitsellä ennen paistamista. Jaa levy pystysuunnassa kolmeen osaan ja leveyssuunnassa kahdeksaan osaan.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia
Valmista sokeriliemi sillä aikaa, kun baklava on uunissa. Mittaa sokeri, hunaja, sitruunamehu ja vesi kattilaan. Kiehauta ja keitä kokoon hiljalleen miedolla lämmöllä 5 minuuttia ja jäähdytä.
Ota baklava uunista ja kaada sokeriliemi heti päälle. Koristele rouhituilla pistaasipähkinöillä.
Anna jäähtyä peittämättömänä vähintään neljä tuntia, mielellään vuorokauden, jotta sokeriliemi ehtii imeytyä kunnolla.
Makea baklava säilyy huoneenlämmössä, kannellisessa rasiassa noin viikon.
Jäljelle jäävistä filotaikinanpaloista voit tehdä esimerkiksi herkullisia feta-pinaattinyyttejä. Voit käyttää palaset myös baklavassa asettelemalla niitä tasaisesti kerrosten väleihin.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Olen ihan samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa, että tuo levyjen määrä ja käyttö on harvinaisen sekavasti selitetty, ja harmi ettei 2 vuodessa sitä ole saatu päivitettyä. Muutamalla lukemisella ilmeisesti ohje tarkoittaa suunnilleen seuraavaa:
- Filotaikinalevyjä on pakkauksessa välipapereineen päällekkäin pinossa noin 12 kpl. Levitä levy ja leikkaa se papereineen kolmeen yhtä suureen n.16 cm leveään osaan, jolloin saat noin 36 kpl kapeita levyjä, jotka pinotaan seuraavalla tavalla päällekkäin.
Nipa
2 vuotta sitten
Siis Appelsiini vai sitruunaa?
No just
4 vuotta sitten
Ihanko vain 1 filotaikinapakkaus riittää tähän ohjeeseen? Ohjeessa voisi kertoa kuinka monta levyä paketissa on. Tuo levyjen määrä on iso. Ei iso verrattuna mitä baklavaan menee, vaan verrattuna miten tämä ohje selitetään.
Annan 2 tähteä ohjeen huonosta avaamisesta ja 4 tähteä baklavasta. Alkuperäinen baklava saa minulta helposti 5 tähteä, mutta tämän ohjeen selittäminen on kyllä ihan harvinaisen sekavaa.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
No just, yksi Kanakin filotaikinapakkaus sisältää 11-12 fillolevyä. Harmillista kuulla että resepti on aiheuttanut pettymyksen. Välitän palautteesi tiedoksi reseptin tekijöille.
Makeaa mahan täydeltä
5 vuotta sitten
Ihana makea herkku, jota riittää pienempikin pala. Testattu ja toimii!