Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Öljyä vuoka runsaasti oliiviöljyllä. Käytin matalaa ja suurta vuokaa, jos käytät pienempää ja korkeaa, ota se huomioon paistoajassa.
Sekoita kuivat ainekset keskenään.
Valitse kypsät banaanit ja pilko niitä blenderiin 4–5kpl koosta riippuen. Lisää oliiviöljy ja vaahterasiirappi. Soseuta hienoksi soseeksi. Sattumia ei tarvitse.
Yhdistä seokset, massa saa olla helposti sekoitettavissa, joten jos omasi on hyvin paksua haluat ehkä lisätä yhden banaanin.
Poista taateleista kivet ja pilko ne paloiksi. Jos käytät kuivattuja taateleita, liota niitä ensin. Liottamiseen käy vesi mutta miksei myös mausteinen tee, rommi tai viski. Lisää taatelit taikinaan.
Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 40min ajan keskitasolla, pidempään jos vuokasi on kovin korkea.
Anna jäähtyä 1–2h ja kumoa kakku vuoasta. Koristele haluamallasi tavalla!
Anna jäähtyä, aseta lautaselle ja paketoi sellofaaniin!
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
ööö, ja kakkupalojen kanssa syödään pilkotut taatelit leikkuulaudalta ?
Kun on 3 h jäähdytelty kakkua yhteensä.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Tarkkuutta ohjeisiin, kiitos kommentista! Palautteesi on välitetty koekeittiöön.
Leipuri
6 vuotta sitten
Hei! Missä tämän reseptin kalorit ilmoitetaan?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Leipuri, tämän reseptin energiasisältöä ei valitettavasti ole tällä hetkellä saatavilla. Tiedustelusi välittyy tiedoksi K-Koekeittiölle.
Krsi
6 vuotta sitten
Millä tuo kakku oli koristeltu? Mietin pähkinöitä ja maapähkinä levitettä? Iski luovuus kriisi että millä nyt lähtee koristelemaan vaan jättääkö koristelematta kokonaan.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Krsi, kakun koristeena on hasselpähkinä-vaahterasiirappi seos. Halutessasi voit toki käyttää koristeluun vaikka pähkinälevitettä tai sulatettua suklaata.