Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kaurajuoma ja sulatettu margariini. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoilla jauhotettuun vuokaan (Ø 24–26 cm). Tee taikinaan kuoppa keskelle, koska se kohoaa enemmän keskeltä kuin reunoilta.
Paista uunin alaosassa 175 asteessa 50–60 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä cocktailtikulla kakun keskeltä: kakku on kypsää kun taikinaa ei tartu tikkuun.
Kumoa kakku leivinpaperin päälle jäähtymään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
60 min jälkeen uunissa sisus oli edelleen ihan löysää velliä. Ei jatkoon.
Mummo
4 kuukautta sitten
Voiko margariinin korvata öljyllä,vieraani on maidoton.paljonko öljyä
K-Kuluttajapalvelu
4 kuukautta sitten
Mummo, kakkupohjassa margariinia ei kannata korvata öljyllä, sillä se vaikuttaa kakun rakenteeseen. Pirkka leivontamargariini on täysin maidoton, joten sillä valmistettuna kakkupohja sopii myös maidotonta ruokavaliota noudattaville.
Mä vaan 85
7 kuukautta sitten
Mitä tarkottaa ohjeessa maininta tee taikinan keskelle kuoppa?? Millainen kuoppa?
Ihmettelijä
1 vuosi sitten
Mikä meni pieleen, kun noin 35 min paiston jälkeen kakku alkoi repeillä pinnasta? Siihen asti kohosi tasaisesti. Lämpötila ohjeen mukainen 175 astetta.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Ihmettelijä, kakun kohoamiseen ja kypsymiseen vaikuttaa moni asia. On mahdollista, että uuni on ollut liian kuuma tai esimerkiksi jauhoja tai leivinjauhetta liikaa. Uunien lämpötilat voivat vaihdella paljonkin vaikka lämpötila on asetettu ihan oikein. Kannataa tarkistaa, että kakku on paistettu tasalämmöllä eikä kiertoilmalla ja uuni täysin lämmennyt ennen kuin kakku laitetaan paistumaan. Jauhojen ja leivinjauheen osalta taas kannattaa käyttää mittalusikoita ja mitata määrät mahdollisimman tarkasti.
JonnaT
1 vuosi sitten
Vastaako tämä kuinka periaatteessa kuinka monen munan kakkupohjaa? Kun yleensä leivon viiden tai kuuden munan pohjia?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
JonnaT, arvion mukaan vastaa noin 4 munan kakkupohjaa.
Tiu
4 vuotta sitten
Lisäsin taikinaan vähän kaakaojauhetta ja paistoin levynä pellillä, tuli ihan mehevä pohja mokkapaloihin! 😍
Anu
5 vuotta sitten
Kokeilin gluteenittomilla jauhoilla, mielestäni ei onnistunut. Myös liian makea. Koostumus kyllä ok, eli ohje kyllä muuten hyvä.
Alena
6 vuotta sitten
On liika sokeri.
Sarzaa
6 vuotta sitten
Tein tämän vielä kaiken lisäksi gluteenittoman versiona tupareihin, oli todella herkullinen! Suosittelen, ja aioin tehdä tällä reseptiikalla jatkossa.
RullaBob
6 vuotta sitten
Voisitteko tehdä myös kääretorttupohjan ohjeen (vegaaninen)? Kokeilin tällä ohjeella, mutta rullaus ei onnistu vaan kakku murenee.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
RullaBob, välitämme toiveesi eteenpäin reseptin tekijöille.
Vegeleipuri
6 vuotta sitten
Voisiko tämän kakun tehdä isompana uunipellille? Olen tekemässä ylioppilasjuhliin joten haluan tehdä kakun isona suorakulmaisena.
Ja kai tämän voi pakastaa ihan hyvin?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Vegeleipuri, K-Koekeittiössä ei ole kokeiltu, mutta kakkupohjan voinee paistaa myös uunipellillä ja pakastaa.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
leipuri, kyllä, resepti on testattu K-Koekeittiössä.
leipuri
6 vuotta sitten
jos tää kakkupohja menee 24-26 halk. vuokaan ja siitä saa 3 osaa leikattua??
Soija ja Kaneli allerginen
6 vuotta sitten
Ois kiva jos ohjeissa jo lukisi myös sisältääkö SOIJAA.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Soija ja Kaneli allerginen, kiitos palautteestasi! Välitämme sen eteenpäin.
Kakku tunari
6 vuotta sitten
Ompa vain ihania kakkuja mutta mietityttää nyt kuinka kakkupohjat kostutetaan ja mikä on määrä sillä kostutus liemellä? Joku on joskus kertonut että puoli desiä esim.mehua aina yhtä munaa kohden ja alimmaisesta aloitus...haluan tietää oikean määrän ettei tule kakkua joka täytyy leikata moottorisahalla/ tai se leviää kuin lehmän häntä liiallisella kostutuksella!!
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Kakku tunari, kakun kostutuksen määrä riippuu hiukan täytteistä ja siitä kuinka kostea kakusta pitää. Hyvä perusohje on 1,5 dl kostuketta 4 munan kakkupohjaan. Hyvissä ajoin etukäteen täytetty kakku kaipaa kostuketta vähemmän kuin tarjoilupäivän täytetty kakku.
Annika
7 vuotta sitten
Tein tämän myös gluteenittomilla jauhoilla ja lopputulos oli todella kuohkea, toisin kuin munattomissa kakuissa yleensä.
Tämä tumpeloleipuri, jolle tavallinen sokerikakkupohjakin on haaste, onnistui tällä ohjeella täydellisesti!
Täydet 5 tähteä ja vielä yksi extra tähti päälle!
Allergiaperheen äiti
7 vuotta sitten
Tein Semperin gluteenittomilla jauhoilla. Paras gluteeniton, munaton pohja mitä olen onnistunut 20 vuoden aikana tekemään.
Laura
7 vuotta sitten
Teimme gluteenittomilla jauhoilla ja tuli tuli paras munaton ja gluteeniton kakku, mitä ikinä ollut. Todella kuohkea ja maukas pohja! Suosittelen!