Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Kuivaa fileet talouspaperilla ja ripottele molemmille puolille suolaa ja pippuria.
Kuumenna uuni 150 asteeseen. Kuumenna parilapannu. Voitele fileet ohuesti öljyllä ja pariloi kuumalla pannulla muutama minuutti kummaltakin puolelta niin, että fileet saavat pintaväriä.
Lado fileet uunivuokaan ja kypsennä 150 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes lihojen sisälämpötila on 70 astetta. Nosta vuoka uunista ja anna jäähtyä.
Sekoita marinadin ainekset. Hienonna joukkoon noin 1 dl basilikaa.
Leikkaa jäähtyneet fileet terävällä veitsellä poikkisyin noin 1/2 cm:n viipaleiksi. Nosta ne tarjoiluvadille hiukan limittäin fileen muotoon. Lusikoi marinadi viipaleille. Peitä vuoka ja nosta kylmään maustumaan 1–2 tunniksi. Koristele vati jääsalaatilla ja tuoreilla basilikanlehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.