Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit voin kanssa kattilassa.
Lisää kattilaan viini, vesi ja etikka. Keitä lientä kasaan, kunnes siitä on jäljellä noin kolmasosa.
Kuutio kylmä voi. Lisää voikuutioita koko ajan sauvasekoittimella sekoittaen, kunnes voi on sekoittunut kastikkeeseen nopeasti ja tasaisesti. Älä anna kastikkeen kiehahtaa.
Siivilöi kastike. Vatkaa kastike kuohkeaksi ennen tarjoilua. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa vaalean kalan kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Valmistin kastikkeen käyttäen vain "noin" mittoja, koska minulla ei ollut mökillä kaikkia tarvittavia mittausvälineitä. Lisäksi yritin puolittaa määrät, koska meitä oli vain kaksi henkilöä syömässä ahvenfileitä. Silti onnistuin täydellisesti. Kastikkeen maku oli tajunnan räjäyttävä. Seuraavan kerran uskon ohjetta, ja valmistan kahdelle henkilölle annoksen neljän mukaan. Oli se taivaallista!