Pane broilerin koipireisipalat kattilaan. Kaada päälle vettä niin paljon, että palat juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta ja kuori vaahto pois. Lisää lohkottu sipuli ja mausteet.
Keitä lihoja noin 45 minuuttia. Poista kypsistä broileripaloista nahka, irrota lihat luista ja leikkaa liha suikaleiksi. Siivilöi keitinliemi.
Suikaloi kuorittu sipuli ja paprikat. Viipaloi herkkusienet. Kiehauta sipulit ja sienet paistokasarissa tilkassa öljyä. Lisää joukkoon paprikasuikaleet ja broilerin keitinlientä.
Mausta kastike sitruunanmehulla ja pippurilla. Lisää suolaa tarvittaessa. Suurusta kastike vaalealla suurusteella pakkauksen ohjeen mukaan. Anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia.
Lisää lopuksi joukkoon broilerisuikaleet ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja tarkista maku. Ripottele pinnalle persiljaa. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: Pirkka broilerin koipireisiä, maustamaton, Maizena vaaleaa suurustetta
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.