Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kauli sulanut piirakkataikina pyöreäksi levyksi ja nosta taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 30 cm). Tue taikinan reunat foliosuikaleella ja esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia uunin alimmalla tasolla.
Suikaloi sipuli. Ruskista broilerisuikaleet öljyssä, lisää joukkoon sipulit ja anna niiden pehmetä pari minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla, oreganolla ja chilikastikkeella. Sekoita täytteeseen maissit.
Poista foliosuikaleet piirakan reunoilta. Levitä broileriseos vuokaan. Asettele päälle halkaistut kirsikkatomaatit ja ripottele päälle hienonnettua persiljaa.
Sekoita kerma ja muna keskenään. Kaada liemi vuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta ja paina täytteeseen muutamia maissilastuja pystyyn koristeeksi. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa haaleana.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.