Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Poista kirjolohifileestä nahka. Leikkaa filee tasakokoisiksi, paloiksi (noin 3 cm x 3 cm)ja pane palat kaksinkertaiseen muovipussiin.
Sekoita marinadin ainekset ja kaada kirjolohipalojen päälle. Kun marinoit muovipussissa, voit käännellä kalapaloja helposti marinoitumisen aikana. Silloin ne maustuvat tasaisesti. Anna kalapalojen marinoitua jääkaapissa 2–3 tuntia.
Pese sitruuna, halkaise ja leikkaa paksuhkoiksi viipaleiksi. Pujota sitruunaviipaleet ja maustuneet kalapalat vuorotellen vartaaseen. (Jos käytät puisia tikkuja, niin liota tikkuja kylmässä vedessä, etteivät ne pala.) Voitele vartaat vielä marinadilla.
Pariloi vartaat pannussa tai kypsennä ne uunissa 200-asteessa noin 10–15 minuuttia. Jos grillaat vartaat, niin grillaa melko lähellä hiillosta tai uunin grillivastuksia välillä käännellen.
Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Mausta kermaviili ja sekoita joukkoon kurkkukuutiot, kaprikset sekä hienonnetut maustevihannekset. Anna kastikkeen maustua kylmässä ennen tarjoilua. Tarjoa kirjolohivartaat keitettyjen, uusien perunoiden ja kurkkukastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.