Broileripihvit ja vihreä pastasalaatti on maistuva arkiruoka. Jos hedelmäistä pastasalaattia jää yli, voit napata sen seuraavana päivänä vaikka töihin evääksi.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä, noin 13 minuuttia. Valuta hyvin ja sekoita joukkoon salviatahna ja suola. Anna jäähtyä.
Puolita huuhdotut rypäleet. Kuori ja paloittele kiivit. Halkaise ja paloittele kurkku. Revi rucolan lehdet. Sekoita kaikki ainekset pastan joukkoon. Pirskottele päälle balsamicoa.
Paista tai grillaa pihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.