Sekoita kermaviili, hienonnetut anjovikset, sinappi, ruohosipuli, kaprikset ja sitruunanmehu keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuori uudet perunat halutessasi. Viipaloi perunat ja kuutioi paprika. Sekoita kastike perunoiden ja paprikoiden joukkoon.
Levitä rucola vadille. Nostele perunat päälle. Levitä perunoiden päälle valutettuja ravunpyrstöjä tai sulatettuja ja valutettuja katkarapuja. Levitä pinnalle vielä punasipulirenkaita. Koristele sitruunan lohkoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: tulista sinappia, uusia perunoita keitettynä
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.