Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Nosta kinkku sulamaan jääkaappiin paria vuorokautta ennen paistamista.
Ota kinkku huoneenlämpöön noin 6–8 tuntia ennen paistamista.
Aseta reunallisen uunipellin päälle uuniritilä. Nosta kinkku uuniritilän päälle kamarapuoli ylöspäin. Älä irrota verkkoa kinkun ympäriltä, sillä se pitää kinkun koossa paistamisen ajan. Pistä kinkkuun paistolämpömittari. Kun kinkun sisälämpötila on 8–10 astetta, nosta kinkku uunipellin ja ritilän kanssa 125-asteiseen uuniin. Kaada uunipellille vettä sen verran, että pinta peittyy. Lisää vettä pellille tarvittaessa, ettei kinkusta irtoava rasva valu kuivalle pellille.
Kypsennä kinkkua, kunnes sen sisälämpötila on 75–85 astetta. Aikaa kuluu kinkkukiloa kohden 60–80 minuuttia.
Anna kinkun jäähtyä kypsentämisen jälkeen puolisen tuntia. Leikkaa verkko irti kinkun ympäriltä. Kaavi tai leikkaa rasva pois kinkun päältä.
Siivilöi uunipellille valunut paistoliemi talteen kastiketta varten. Puhdista pelti ja ritilä.
Soseuta taatelit, vesi ja limetinmehu sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.
Levitä taatelitahna kinkun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Nostele chorizoviipaleita taatelitahnan päälle. Pistele chorizot kinkkuun kiinni neilikoilla.
Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Nosta kinkku takaisin uuniritilän päälle. Aseta ritilän alle uunipelti. Nosta kinkku uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes chorizoviipaleet ovat paistuneet rapeiksi. Säilytä kinkku viileässä.
Vinkki! Muista testata paistomittarin toimivuus ennen kuin pistät sen kinkkuun. Pidä mittaria kiehuvassa vedessä muutama minuutti. Jos lämpö nousee 98–100 asteeseen, se on kunnossa.
Kinkun paistinrasvaa ei saa kaataa viemäriin, sillä se tukkii herkästi putket. Jos paistinrasva on hyytynyttä, voi sen laittaa biojäteastiaan tai kotikompostoriin. Nestemäisen rasvan voi laittaa suljetussa kartonki- tai muovitölkissä sekajätteeseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Ilman Plussa-korttia 1,34 € kappale (89,33 € kilogramma)Ilman Plussa-korttia 1,34/kpl (89,33/kg)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei, punajuuri-linssisalaatissa ei ole sianlihaa, "tarkkuutta otsikointiin"!
tarkkuutta otsikointiin
9 vuotta sitten
Pohjois-Afrikkalaisia makuja.
Kyseisellä alueella ei syödä sianlihaa, uskonnon vuoksi.
Taateleita kyllä käytetään ko. alueella ruoanlaiton yhteydessä, mutta chorizo ei kuulu Pohjois-Afrikkaan, vaan Espanjaan ja Espanja kuuluu Eurooppaan.
Myös chorizossa käytetään sianlihaa, vaikka on myös tarjolla kalkkunasta valmistettua chorizoa.
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
tarkkuutta otsikointiin, kiitos palautteestasi. Emme löytäneet K-Ruoka-lehdestä tai muista julkaisuistamme tämän reseptin osalta viittausta Pohjois-Afrikkaan. Voisitko olla meihin vielä yhteydessä ja kertoa tarkemmin, missä kuvailemasi viittaus on esiintynyt. Yhteyttä voit ottaa sivuston palautelomakkeen kautta tai sähköpostilla (kuluttajapalvelu@kesko.fi).