Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen.
Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista uunin keskitasolla 6–8 minuuttia.
Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi varovasti tortun pinnalta. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi, lisää notkistettu tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki, kunnes seos on pursotettavaa. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Rouhi puolet kekseistä veitsellä pieniksi paloiksi. Kostuta kääretorttulevy appelsiinimehulla pullasudin avulla.
Levitä puolet täytteestä levylle ja ripottele keksit pinnalle. Kääri levy rullalle leivinpaperin avulla, jätä saumapuoli alle. Kääri leivinpaperi tortun ympärille ja anna vetäytyä jääkaapissa pari tuntia. Lusikoi loppu täyte pursotinpussiin ja pane jääkaappiin.
Irrota leivinpaperi ja leikkaa halutessasi tortun päätypalat pois. Nosta kääretorttu kokonaisena tarjoiluvadille ja pursota päälle täytettä. Leikkaa loput dominot eri kokoisiksi paloiksi ja murenna osa kekseistä. Koristele kääretorttu kekseillä.
Kokeile kääretorttuun myös muita Domino-makuja!
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
yli 60 minValmistusaika yli 60 min. 3,8(90 arviota)Arvosana 3,8 tähteä viidestä, 90 arviota.
Lisää inspiraatiota lautaselle
Arvostele resepti
ka. 4,2 (191 arviota)
vähemmän sokeria
3 kuukautta sitten
laitoin kaks kertaa vähemmän sokeria
Riisipuuro
5 kuukautta sitten
Tosi hyvä oli ja makeaa
Unelma
2 vuotta sitten
Tätä pitää kokeilla. Klassikon uusi tuleminen.
11v. leipuri
3 vuotta sitten
Tein kaksi kertaa Domino-kääretortun. Olen näitä ennen leiponut todella vähän. Molemmilla kerroilla onnistui todella hyvin! Lopputulos todella maistuva! Koko perhe tykkäsi!!
Mertzi-mamma
3 vuotta sitten
Aivan tajuttoman herkullinen. Pakko oli tehdä heti kahtena päivänä peräkkäin, kun hupeni alta aikayksikön.
Päärynä
4 vuotta sitten
Todella maukasta ja hyvä rakenne
Chibi
5 vuotta sitten
Katosi synttärisankarin suuhin melkoisella vauhdilla. Hyvää oli! Ensi kerralla voisi kokeilla laittaa tuoreita marjoja esim. vattuja koristeeksi.