Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan.
Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenkiseos taikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut.
Paista 175-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia, kunnes mantelit ovat saaneet paahteisen värin. Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi. Irrota paistopaperi varovasti.
Poista mansikoista kannat ja leikkaa mansikat viipaleiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää kerman joukkoon. Mausta vaahto sokerilla ja vaniljasokerilla.
Nosta torttulevy tarjoiluvadille. Levitä päälle 2/3 osa vaahdosta ja puolet marjoista. Nosta toinen torttulevy päälle. Levitä pinnalle loppu vaahto nokareina ja koristele mansikoilla ja mintunlehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä ja helppo pikaherkku mutta pohjaa liian vähän marenkiin suhteutettuna. Myöskään ei liian makea vaikka marenkia olikin.
Pirjo p
8 kuukautta sitten
En okein ymmärtää nyt tämän käyttö tarkoitusta oli vähän mansikkaista kakkua toivon ensi kerralla parempaa reseptiä
Terveisin pirjo p
Jarmo k
8 kuukautta sitten
Oli aika makeaa vähän liankiii makea en suosittele kenelkän täysi järkisselle
Tipe
8 kuukautta sitten
Pohjataikinaa liian vähän suhteutettuna marenkitaikinaan.
Becca
1 vuosi sitten
Kakku on tosi hyvää!
A
1 vuosi sitten
Super ohje. Kiitos.
Sunnuntai-leipuri
1 vuosi sitten
Ihana kakku ! Sai paljon kehuja 👍
Ilmavan kevyt ja maukas !
Tein ihan ohjeen mukaan ja onnistui täydellisesti 🍰🍓
Tiina
2 vuotta sitten
Parhaan makuinen kakku, jonka olen ikinä tehnyt. Pohja on todella hyvä ja tuorejuusto tuo mukavaa jämäkkyyttä ja makua kermaan. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta vaihdoin mansikat mustikoihin ja vadelmiin.
Sigge
2 vuotta sitten
Laittaisin rasva 120g tulee parempi
V
2 vuotta sitten
Taikinaa vähän, marenkia suhteessa älyttömästi. Ei tulllu hyvä.
Nelli
2 vuotta sitten
Pohjataikinaa tulee todella vähän, sitä ei saa levittymään koko pellille. Marenki ei kerkeä 20-25 minuutissa kovettumaan uunissa, ja pohja jäi raa’aksi keskeltä. Jollain toisella reseptillä ensi kerralla.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Liisi ja Hannele, pohjan voi pakastaa marengin kanssa. Pohjakerrosten väliin kannattaa laittaa leivinpaperi pakastusta varten.
Liisi
2 vuotta sitten
Voiko pohjan pakastaa? Tai miten valmiiksi voi etukäteen tehdä.
Pade
2 vuotta sitten
Helppo ja yes !
Mami
2 vuotta sitten
Resepti hyvä mutta aina ois hyvä laittaa onko uuni 50cm vai 60cm itsäni ei haittaa mutta monella muulla onkin sit ongelmia varsi kin ellei leivo paljon.
Kiitos
Hannele
2 vuotta sitten
Voiko pohjan pakastaa?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Kisse, ohjeessa on käytetty 60 cm uunipeltiä.
Kisse
2 vuotta sitten
Minkä kokoiselle uunipellille pohja on tehty?
Tarja
3 vuotta sitten
Hyvä pohja, olen huomannut, että munista riippuu millainen pohja tulee uunista ulos. Hyvä ja selkeä ohje.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Eevis, kyllä, juuri niin!
Eevis
3 vuotta sitten
Onko rasvaa todella vain 75 g ja neljä munan keltuaista?
nam
4 vuotta sitten
Kakkujen kakku. Sopii erityisen hyvin jälkiruokakakuksi.