Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valuta tonnikalat. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää joukkoon tonnikalat, tomaattimurska, kaprikset ja mausteet. Hauduta kannen alla 5–10 minuuttia.
Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita. Kaada maito kahdessa erässä kattilaan sekoittaen. Keitä 2–3 minuuttia, kunnes kastike sakenee. Lisää juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kaada lasagnevuoan pohjalle 1/2 tonnikalakastikkeesta ja 1/3 juustokastikkeesta. Levitä päälle puolet lasagnelevyistä. Tee seuraava kerros samoin. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain juustokastiketta ja pinnalle juustoraastetta.
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä peitettynä noin 10 minuuttia ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Odotukset oli korkealla, mutta lasagnesta tuli tällä ohjeella todella vetistä. Kastikketta pastalevyihin nähden todella paljon. Ei jatkoon tällä ohjeella.
Mappe1970
1 vuosi sitten
Hyvä ja herkullinen lasagne👍 Sävelsin ohjetta vähäsen😌 Lisäsin mausteeksi mango/currya sekä sweet chili tonnikalaa 1 prk. Käytin kaurakermaa ja uunissa 30min. ja jälkilämmössä 15 min. 👍
Pirjo
1 vuosi sitten
Tein nopean tonnikalalasagnen. Kattilaan 50 g voita ja kolmen tonnikalapurkin öljyt. Vehnäjauhoja sen verran, kuin rasva imee. Kaksi tomaattimurskatölkkiä joukkoon. Lämmitä litra täysmaitoa muoviastiassa mikrossa ja lisää kattilaan. Lisää mausteet. Kiehauta sekoittaen. Kokoa lasagne tavanomaisesti ja pane päällimmäiseksi kastiketta sekä juustoraastetta.