Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista perunasose vesi-maitoseokseen pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä haaleaksi ja lisää muna.
Kuumenna rasva pannulla ja ruskista puolet jäisestä riistakäristyksestä.
Lisää puhdistetut ja paloitellut sienet sekä sipulikuutiot pannulle kuullottumaan. Lisää pannulle 3 dl vettä, kiehauta ja siirrä kattilaan. Ruskista toinen käristysliha samoin, ja siirrä kattilaan.
Paloittele keittojuurekset parin sentin kuutioiksi ja lisää lihan joukkoon kypsymään.
Lisää tomaattimurska ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.
Siirrä käristys voideltuun 2,5 litran uunivuokaan tai annosvuokiin. Levitä perunasose kastikkeen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa puolukkasurvoksen, maustekurkkujen ja salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.