Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Paloittele taatelit. Jauhota taatelit sekä rusinat vehnäjauhoilla. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen vuoka. (Halkaisja n. 26 cm)
Vaahdota munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kerma ja sulatettu, jäähtynyt rasva. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita joukkoon taatelit ja rusinat. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Ripottele päälle kirsikat tasavälein. Paista kakkua 175 asteessa alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Kakku saa jäähtyä täysin vuoassaan ennen kumoamista. Käännä kakku niin päin, että kirsikat ovat päällä.
Sekoita appelsiinimehun joukkoon tomusokeri. Pursota ristikko kakun pinnalle. Ripottele pintaan vielä tomusokeria. Tämä kakku on hyvin säilyvä ja sopii mainiosti myös lahjaksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.