Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Nypi viileän rasvan kanssa jauhot sekaisin. Lisää suola, kananmuna ja vesi. Sekoita tasaiseksi.
Painele taikina voidellun piirakkavuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele taikina haarukalla ja esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Sulata pinaatti ja murustele fetajuusto. Sekoita ne keskenään. Mausta oreganolla, pippurilla ja suolalla. Levitä seos pohjan päälle.
Riko munien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon kerma. Kaada seos piirakkavuokaan. Ripottele päälle juustoraaste. Puolita tai lohko kirsikkatomaatit ja levitä ne piirakan päälle.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 35–40 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Reseptissä mainittu Pirkka tumma gluteeniton jauhoseos, muttei määrää, onko se vain vaihtoehto vaalealle jauholle? :)
Valikoimavalintoja
1 vuosi sitten
Todella sääli, että ohjeessa alunperin käytetty valmis pakastetaikina on hävinnyt valikoimista. Satunnaista gluteenitonta vierasta varten ei viitsi täyttää kaappeja usealla jauhopussilla.
Vamos
2 vuotta sitten
Salaattijuusto ei ole fetaa nähnytkään… Olisi ollut parempaa aidolla fetalla
Kotikokki
2 vuotta sitten
Lempparipiirakka!
Tosin itse olen vaihtanut gluteenittoman pohjan ”normaaliin”.
Susanna
7 vuotta sitten
Pinaatista kannattaa rutistaa nestettä pois, ja itse esipaistoin pohjaa. Jäähdyttyään kiinteytyi hyvin. Maukas!
Testaaja
8 vuotta sitten
Ihana piirakka, kiitos ohjeesta! Gluteiiniton pohjakin maistui kaikille, vaikka emme tarvitsisi glut. tuotteita. Helppo kaulita leivinpaperin päällä ja kipata sen avulla piirakkavuokaan. Käytin Eilan valkosipulilla maustettua salaattijuustokuutiota, tuli täydellistä :) Kosteuskin juuri sopiva!
Ei onnistu
8 vuotta sitten
Miten ihmeessä sisus on aina vain löysää ja juoksevaa, vaikka piirakka on ollut tunnin uunissa? Kaikki aineet mittasin tarkasti ohjeen mukaan.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Ei onnistu, ikävä kuulla että piirakka on jäänyt löysäksi. Resepti on testattu K-Koekeittiössä, mutta välitämme palautteesi reseptin tekijälle.
Lapsetkin tykkää
8 vuotta sitten
Tulipa tosi hyvä piirakka! Vaikka perheessämme ei tarvita gluteenittomia tuotteita, tuo pohja on ihanan helppo ja sopii ihanasti suolaiseen piirakkaan. Tuli käytettyä Eila valkosipulilla maustettua salaattijuustokuutioita, nam nam :)
emem
8 vuotta sitten
Onko gluteenittomaan feta-pinaattipiirakkaan laskettu ravintoarvoja?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
emem, valitettavasti kaikista resepteistämme ei ole laskettu ravintoarvoja.